6.7.2013

A BLANK PAGE

DSC_6157 DSC_6145 DSC_6152 DSC_6159

Eilen sain siis vihdoin tietää pääsykokeiden tuloksia. Kävi niin, että pääsin sisään kahteen paikkaan, mutta en kuitenkaan siihen ykkösvaihtoehtoon. Turun kauppakorkea jäi alle kahden pisteen päähän. Seuraavana vaihtoehtona oli turun kauppakorkeakoulun porin yksikkö, jonne varmasti nyt lähden syksyllä sitten opiskelemaan! Jännittää! Ekaa kertaa muutto yksin asumaan, uus kaupunki, uus koulu ja ihan uudet kuviot. Toisaalta mä pidän tästä muutoksesta aika paljon, löytyy niin paljon positiivisia asioita. Mutta toisaalta on se vähän kurja lähteä pois turusta, perheen ja kaikkien tuttujen luota. Mutta onneksi pori on suht lähellä niin pääsee helposti käymään :)
Tää toinen vaihtoehto, mihin pääsin sisään, on turun kansantaloustieteen laitos. Mutta luulen että kauppis painaa vaakakupissa kuitenkin enemmän, vaikka ton koulun kohdalla saisikin jäädä turkuun. Täytyy kuitenkin ajatella tulevaisuutta ja sitä mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä.
Eli nyt on paljon paljon hoidettavaa, asunnon etsiminen ihan päällimäisenä ja kaikki muut jutut siihen lisäksi. Blogin kohtalokin vähän mietityttää, mulla kun ei sitten siellä ole ketään kuvaamassa asukuvia! :D Mutta kyllä mä jotain keksin, en kuitenkaan halua tätä bloggailua lopettaa.

13 kommenttia:

  1. super paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea! Mä opiskelen tällä hetkellä Porissa ja oon muuttanu tänne Tampereelta. Ihan kiva paikka tää Pori on :) Toivottavasti saat asiat kuntoon ja jatkat blogin kirjoittamista muutosta huolimatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla että siellä viihtyy :) Joo niinpä, toivotaan! :)

      Poista
  3. Onnea sulle, mahtava juttu! :) Ja kuten sanoit itsekin, eihän se Pori onneks niin kaukana Turusta oo. :)

    VastaaPoista
  4. Löysin blogisi sattumalta ja kuinka mukavaa - aloitan myös Porin kauppakorkeassa syksyllä!:) Itse pidän asuntoni Turussa, sillä en millään halua luopua tästä!:D ajattelin kuitenkin katsella jotain pientä Porikämppää, mutta tunnen monia jotka opiskelevat Turusta käsin :) syksyllä nähdään!

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .....* Porin yksikössä :DD ja tämän kämpän lisäksi etsin kakkosasuntoa. Hitto tuli niin epämääräisesti kirjoitettua niin oli pakko korjata!

      Johanna

      Poista
    2. Haha joo tajusin! :) Kiva kuulla näin etukäteen muitakin ketä siellä aloittaa opiskelut :)
      Nähdään siellä siis syksyllä!! :D

      Poista
    3. hassua varmaan tavata blogin lukija kasvotusten :D oletko jo saanut tutoriltasi jotai korttia/postia? Sellainen kuulemani mukaan lähetetään, mutta itse en ole saanut :-(

      Poista
    4. No ehkä hiukan, kun toinen jota ei tunne, tietää kuitenkin jo omasta elämästä jotain blogin kautta.. :D Mikä ei välttämättä edes anna ihan oikeaa kuvaa ihmisestä! Mutta kiva kuulla kuitenkin joitain ketä sinne on myös tulossa :)
      Ja en oo mäkään saanut mitään tutorpostia vielä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥
Thank you for your comment!♥