30.11.2013

I CALL IT THERAPY

DSC_7193
DSC_7199
DSC_7200
Hiljattain päivitetty14

Hiukan uusia ostoksia viime ajoilta :) Kuvanlaatu on taas vähän mitä on kun luonnonvaloa on niin vähän mutta eipä se siitä hetkeen paranekkaan.. Mun mukaani on tarttunut siis ginasta ihana pörröneule ja söötti kotipaita palkkapäivän heräteostoksina, paljettihame oli nappihankinta pikkujoulusitseille! Pilkkupaita taasen on zarasta viime turkureissulla ostettu. Kauniin läpikuultavaa ja istuvaa materiaalia♥
Huh millanen lauantai oli tänään töissä, jalat on ihan kipeät siitä seisomisesta & edes takaisin ravaamisesta kun asiakkaita ja hommaa riitti. Ja huomenna taas uusiksi! Siispä nyt kupponen kuumaa glögiä ja joku leffa pyörimään, kivaa iltaa kaikille! :)

FRIDAY 29/11

DSC_7190
DSC_7192

Eilinen oli mulla vielä koulupäivä, mikä on harvinaista koska yleensä perjantaisin ei ole luentoja. Nyt perjantaina kuitenkin oli matikan kertausluentoja 4h :) Niiden jälkeen olin aika väsynyt (univelkaa vielä keskiviikon sitsien jäljiltä), joten kävin kaupan kautta ja suunnistin kotiin viettämään rentoa perjantai-iltaa ennen viikonlopun työrupeamaa. Tein pitkästä aikaa dippivihanneksia itelleni ja kävin myöa vuokraamassa komedian ja hakemassa karkkia filmtownista, nam nam! Siinä se ilta menikin hyvin ottaessa vaan iisisti :) Nyt lähden töihin ja toivon että päivästä ei tulis ihan superkiireinen, vaikka pahoin pelkään että tulee kun joulu on jo niin lähellä.. Kivaa lauantaita! :)

29.11.2013

FRIDAY INSPO

Perjantain kunniaksi hiukan pukeutumisinspiraatiota kehiin! Mulla oli ennen tapana uppoutua selailemaan lookbook-sivustoa pitkäksikin aikaa. Nyt pitkästä aikaa päätin selailla sivustoa oman asuinspiksen ollessa hieman kateissa ja muistin taas miksi siellä kannattaa vierailla. Se on koukuttava sivusto sen takia, että sieltä löytyy niin kaikkein persoonallisimmat ja kokeilevimmat, kuin vähän tavallisemmatkin asut, joita esittelevät ihan tavalliset ihmiset. Seuraavaksi siis saldoa päivän lemppareista lookbookista ja stockholmstreetstylestä :)

3426611_lookbook
  kuva: täältä
3425142_maffashion_juliett_ku
 kuva: täältä
3427193_gotwylook
kuva: täältä
3425733_image
kuva: täältä
3426491_o3
kuva: täältä
Hiljattain päivitetty12
kuvat: stockholmstreetstyle

Ja myös hiukan inspistä miesten pukeutumiseen :)
3426761_BURGUNDYLKBK
kuva: täältä
Hiljattain päivitetty13
vasen kuva: täältä, oikea kuva: stockholmstreetstyle

28.11.2013

SEARCHING FOR A LITTLE BLACK COAT

Hiljattain päivitetty11

Oon tässä syksyn ja talven tullen alkanut kaipaamaan itelleni jonkinlaista siistiä, mustaa villakangastakkia. Kävinkin nettikaupoissa katsastamassa valikoimaa ja ajattelin kerätä muutamia yksilöitä tännekin :) Takki ei saisi olla liian pitkä (tällaisella 156cm pituuden omaavalla takin helma on yleensä polvissa) ja siinä saisi olla vetoketju ja mielellään joku kiva yksityiskohta, niinkuin nahkakoristeluita tai sitten toi aivan ihana zaran versio missä on tekoturkiskaulus♥

26.11.2013

CAUGHT IN THE FIRE

DSC_7189
DSC_7186
DSC_7187

Kävin tänään ostelemassa jo loput joululahjat! Kiva olla ajoissa liikkeellä kun loppukuusta riittääkin sitten tenttejä ja töitä. Tarttui näiltä lahjanhakureissuilta kyllä itellekkin jotain kivaa mukaan :) Mm. toi nälkäpeli-pokkari. Sen leffan jälkeen oli pakko tietää miten tarina jatkuu joten kävin hakemassa matkijanärhi-opuksen ja ei vitsit olikin koukuttava kirja! Piti säästää joululomalle se mutta kuinkas kävikään.. No, ehkä muut osat vois lukea sitten lomalla ja nyt malttaa keskittyä vielä koulukirjoihin. Ostin itelleni myös pienen enkelin joulukoristeeksi ja ihanan kimmeltävän lumihiutaleen roikkumaan ikkunalle mutta siitä en saanut hyvää kuvaa.. Tota glitterkynsilakkaa en oo vielä testaillut mutta oli pakko hankkia, kimaltelee niin kauniisti! Ajattelinkin sutia sitä kynsiini heti huomisia pikkujoulusitsejä varten :)

25.11.2013

INSTAWEEK 47

IMG_9440-tile
IMG_9506-tile
IMG_9545-tile

Viime puhelinkuvapostaukseen tais eksyä väärä viikko, sillä nythän vasta elettiin viikkoa 47 :D Tollasta mahtui kuvien perusteella siis viime viikkoon! Nyt suuntaan pikkuhiljaa kohti työpaikkaa ja joulupalaveria :) Porissa ollaan siis taas.

BONJOUR

DSC_7137
DSC_7136-tile
DSC_7140

Ihanaa maanantaita! :) Iines näyttää mallia miten viikonloppuna kuuluu ottaa rennosti. Nautin taas ihanista hitaista aamuista ja tein mm. banaanilettuja, ikuisia lemppareita, aamupalaksi. Mustikat vaan jäi puuttumaan. Nyt kuitenkin koittaa taas paluu arkeen ja lähdenkin iltapäivällä takaisin poriin. Viikkoon mahtuu koulua (erityisesti iki-ihanaa matikkaa) ja vklp-töitä, mutta myös huvia, sillä pikkujoulusitsit on edessä keskiviikkona :)

23.11.2013

WINTERY OUTFIT

DSC_7175
DSC_7173
DSC_7185
takki jeane blush / pipo hm / huivi mulberry / laukku mk / kengät dinsko

Talvinen asu vaikka maisema kuvissa ei kovin talviselta näytäkkään.. :) Kylmä kuitenkin on jo ja satoihan sitä luntakin yks päivä (porissa kuulema vähän enemmän kuin turussa). Nyt olen kuitenkin itsekin turussa taas ja pian lähdetään leffaan kattomaan nälkäpeli! :) Sen jälkeen ehdin vihdoinkin moikkaamaan kaverin uutta koiravauvaa♥ Kivaa lauantaita! :)

22.11.2013

OLDIES (BUT GOLDIES?)

Picture0416-tile

Selailin tässä vanhan koneen kuvakansioita ja päädyin sellaiseen, joka oli täynnä vanhoja selfie-webbikameraotoksia. Aika helmiä löytyi, suurinta osaa ei täällä kehtaa julkaista mutta muutaman kuvan ajattelin kuitenkin laittaa! Varmaan aiemminkin saattanut kauan sitten näkyä täällä blogin puolella. Noissa kuvissa näkyy myös aika hyvin mun hiusten muuttuminen. Mm. toi idea leikata hiukset lyhyiksi ja värjätä tummemmiksi. Luonnonkiharissa hiuksissa ei maailman paras idea ja tumma värikin kuluu mulla heti pois! Noh, onneksi näistä oppii.. :D Kaikki kuvat on vuosilta 2010-2011, sen vanhempia ei taida löytyäkään tältä koneelta.

Old selfies of me from 2010-2011. Had a good laugh browsing through my old photo folders! :D It's good to have these kind of pics saved though. For example, you can see some hair evolution happening..

20.11.2013

HOME DETAILS

DSC_7123
Hiljattain päivitetty10
DSC_7128
DSC_7126
DSC_7125
DSC_7121

Silloin kun sattuu talvella olemaan kotona valoisaan päiväsaikaan, on pakko käyttää tilanne hyväksi kuvailuun :) Otinkin pienen breikin kouluhommien väsäilystä (markkinoinnin projektin esityksen valmistelu & yritysjuridiikan 14-sivun tehtävät muutamia mainitakseni) ja kuvailin hiukan oman kodin yksityiskohtia. Vapaa-aikana on myös kiva fiilistellä joulun tuloa ja katoinkin mun all time favorite-joululeffan eli yksin kotona 2 :) Tänään illalla taas luvassa töitä ja huominenkin on työntäyteinen niin koulun kuin töidenkin puolesta, mutta sen jälkeen voi onneksi viikonlopun ottaa rennosti turussa! Tai siis tehdä niitä loputtomia kouluhommia. Kivaa keskiviikkoa!♥

Those times when it's winter and you are home when there's daylight don't come too often. That's why I decided to take a break from doing my never-ending schoolwork to take some photos of my home's details :) I also watched my favourite Christmas movie, home alone 2♥ 

19.11.2013

WANTIES 19/11

Hiljattain päivitetty9

Musta on tullut nyt ilmojen kylmetessä ja koulupäivien pidentyessä hiukan laiskempi pukeutuja. Usein heitän aamulla päälle mahdollisimman mukavat vaatteet (yleensä farkut ja neule), joissa voi mukavasti oleskella iltapäivään asti. Ajattelinkin selailla läpi muutamia nettikauppoja inspiraation lähteeksi ja löytyihän sieltä kivoja juttuja :)
Pörröisiä ja lämpimiä neuleita ei voi suomen talvessa koskaan olla liikaa. Joku kiva printti piristää      neuletta paljon ja voisinkin kuvitella itseni joululomalla höntsäilemässä tossa söpössä lumihiutalepuserossa :D
 Mekot sopii talvella hyvin paksujen sukkisten ja saappaiden kaveriksi. Oon ihastellut tota zaran vetoketjuilla koristettua yksilöä jo jonkin aikaa..
Eräs vaatekappale joka myös erityisesti miellyttää mun silmääni tällä hetkellä, on paljettihame! Mieluusti vihertävään taittava tai sitten tuo supersuosittu bikbokin kirjailtu versio♥
Asusteilla saisi myös piristettyä tylsempiäkin asuja. Voi olla että seuraavan kerran kun pääsen zaraan shoppailemaan niin nappaan nuo ohuet sormukset mukaani!

16.11.2013

INSTAWEEK 46

Untitled

Vähän rakeisia kuvia juhlista mutta kaikki kuvat keskiviikon PorKy-gaalaillalta :) Hienot juhlat oli ja ihana laittautua välillä hienoksi ettei aina oo jotain reivisitsejä tai rastikierroksia :D

Untitled
Untitled

Kuvat 1.-7. on kaikki laivalta Peiskä-risteilyltä gaalaa seuraavana iltana. Hauskaa oli! Kuvassa näkyvään aamupalabuffettiin mentiin samoilla silmillä kuin koko ilta ja sen jälkeen päästiin nukkumaan :D Nam ne buffettipöydät oli kyllä ihan parhaita, varsinkin se jälkkäripöytä.. Nyt viikonloppuna onkin väsyttänyt aika lailla juhlintojen jälkeen.Viimisessä kuvassa näkyy mitä tänään oli kotona ruokana, eli tortilloja♥ nam! Tämä tekstin tuottaminen ei vaan nyt tunnu sujuvan, ei postailussa eikä aiemmin väsätyissä koulujutuissa :D Toivotan siis kivaa lauantaita kaikille! :)

I had a couple of parties this week. First a gala night that was hosted by my school and then a student cruise. Both were so much fun! :) Now I'm really really tired and I've been just taking it easy. Anyway, have a nice Saturday everyone! :)

SKULL CANDLE HOLDER

DSC_7088 (2)
DSC_7087 (2)

Ihastelin noita makeita hm homen kynttiläkippoja jo alkusyskystä täällä bloginkin puolella, mutta en huomannut niitä koskaan myynnissä itse myymälässä. Nyt kuitenkin vihdoin tärppäsi ja sain pari söpöä kullanväristä pääkallokippoa kun ihana äiti kävi ne mulle hakemassa :) Niin hankala asua porissa kun siellä ei vaan ole yhtään erikoisempia kauppoja! En oo vielä päättänyt käyttäisinkö noita kynttilöille vai kenties säilyttäiskö niissä esim. sormuksia. We'll see! :)

14.11.2013

A YEAR AGO

8172352862_b841bd7c17_b
8172327477_ddf13338c8_b

Asua melkein tasan vuoden takaa marraskuun alusta! Muistan ton päivän jostain syystä jotenkin erityisen hyvin :) Sateista oli sillonkin mutta ensilumi oli ainakin jo satanut.. Missä se nyt mahtaa viipyä?
Tänään otan illemmalla suunnaksi turun sataman ja lähdetään kaverin (ja muutaman muun opiskelijan) kanssa laivalle :) Jeejee, pitkästä aikaa! Toivottavasti vältytään kaikenlaisilta syysmyrskyiltä tällä matkalla.. Kirjottelen taas kun olen sieltä kotiutunut, ciao!

12.11.2013

JUHLA-ASU INSPIRAATIOTA

Itsellä ja varmasti monella muulla on tulossa monia juhlia tässä loppuvuodesta ja niissä asuissa on aina hiukan suunnittelemista. Tällä viikolla meillä on esim. eräs koulun gaalailta pukukoodilla pikkumusta. Sinne oon onneksi jo löytänyt kivan mekon ja kokonaisuuden!
Innostuin taas polyvoressa tekemään muutamia inspiskollaaseja mahdollisista juhlatamineista, en laittais pahitteeksi pukeutua johonkin näistä asuista tuleviin juhliin :)

party

alittleglitter

..
kollaasit: polyvore

11.11.2013

AUTUMN ♥ CANDLELIGHT

Hiljattain päivitetty8
DSC_7085

Vihdoin ja viimein sain tollaset pitkät hopeiset kynttilänjalat sisustukseen tv-tasolle♥ Piristää kivasti saada aina välillä jotain uutta ilmettä kotiin! Tässä takaisin tulleen flunssan keskellä piristää myös lauren conradin viimeisimmän kirjan lukeminen. Menin vissiin vähän liian aikaisin urheilemaan viikonloppuna ja taas on kurkku kipeänä ja flunssanen olo.. No, ainakin saa hyvällä omallatunnolla lukea hömppäkirjallisuutta ja ottaa rennosti! :) Kivaa viikonalkua!

At last I got those silver candlesticks next to my tv♥ It's so nice to get something new in decor once in a while! Also my flu has seemed to come back and so today I'm taking it easy by drinking lots of tea and reading Lauren Conrad's newest book, Infamous. Have a nice week everyone! :)

10.11.2013

FUR + CHECKED

DSC_7091-tile
paita gina / karvaliivi mango / farkut dr.denim / kengät dinsko

Vietettiin jo eilen kotona isänpäivää hyvän ruuan, lahjojen antamisen ja hautausmaalla käymisen merkeissä. Tänään käytiin isoäidin luona kahvilla. Olin liikkeellä sumussa ja sateessa tollasella asulla :) Piakkoin taas bussiaseman kautta kohti poria, täytyy sanoa että aika mälsää! :D Onneksi loppuviikosta pitäisi olla tulossa tosi kiva ja pääsee myös taas turkuun :) Kivaa sunnuntaita!♥

9.11.2013

8/11 FRIDAY

DSC_7071

Eilen oli ihanan rento päivä. Aamulla juoksulenkki ja kouluhommia, iltapäivällä kaverin kanssa keskustaan shoppailemaan. Pitkästä aikaa pääsi turun kauppoihin :) Mukaan ei kylläkään tarttunut kuin yksi mekko tulevia opiskelujuhlintoja varten. Ja illalla käytiin äitin kanssa kahvilla ja leffassa :)

Yesterday was a nice day, because I went shopping with a friend and afterwards coffee&movies with my mom :) It's super fun to have a day like this now while I am here in my hometown!

ALL BLACK EVERYTHING

DSC_7053-tile
DSC_7065
takki hm / karvaliivi mango / farkut bikbok / laukku michaelkors / kengät bianco

Halusin näyttää teille eilisessä asussa mun uuden karvaliivin in action yhdistettynä nahkatakin kanssa (nyt kun vielä sellasella yhdistelmällä tarkenee), mutta kuvailemaan ehdittiin vasta illalla. Näihin hiukan sumeisiin kuviin on siis valitettavasti tyytyminen.. Kuitenkin, tykkään tosta yhdistelmästä ite tosi paljon!

A little bit blurry pics taken in the evening and in the dark.. But I wanted to show you my new faux fur vest combined with a leather jacket :) I really like it!