13.5.2016

PHONE SNAPS

Pitkästä aikaa puhelinkuviakin tänne blogin puolelle :) Osa on alkukeväästä ja lopussa on sitten jo tältä viikoltakin otoksia.

kollaasi05
♥ Iineksen kans lepiä. ♥ Oon tykästynyt viime aikoina noihin chocker-kaulakoruihin vaikka ensin vähän vierastinkin niitä. Mulla tuottaa yleensä poolopaidatkin kaula-ahdistuksen joten on pitänyt vähän totutella ensin :D ♥ Kokeilen erilaisia keinoja että muistaisin juoda enemmän vettä. Toi muki on toiminut ihan hyvin! ♥ Ruissalon maisemia alkukeväästä :) Nyt siellä varmaan vihertääkin jo enemmän.


kollaasi_05

♥ Kevätlukukauden loppumisen kunniaksi oli opiskelijajärjestön hampparibuffet. ♥ Epeli nauttii kesäisistä keleistä ulkona.

kollaasi.05
♥ Naantalin kauniit maisemat helatorstaina. ♥ Matkalla töistä kotiin yks kerta iltavuoron jälkeen oli pakko ikuistaa taas yksi kaunis auringonlasku. ♥ Kevättä ilmassa.

kollaasi5
♥ Tämänpäiväinen sovituskoppikuva, ostin bikbokista ton kivan neuleen. ♥ Äitienpäiväselfie ja lisää chocker-koruihastusta. ♥ Tänään näin reissuun lähtevää kamua, istuskeltiin aurinkoisessa jokirannassa ja herkuteltiin jugurttijätskillä. Muuten toinen juttu mitä aluksi pidin ihan hölmönä ja mihin oon nyt koukuttunut on snapchat :D Mua voi siellä seurailla nimellä @nnooral

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia ja oletpas ollut nättinä! :) Sulle kyllä sopii tuollaiset ohkaiset kaulakorut/chokerit! Ja vitsit kuinka söpö kissa! <3 Pitääkin bongailla sut snäpistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥
Thank you for your comment!♥